Minna Aalto

Nimi: Minna Aalto

Kotipaikka: Turku (viettänyt lapsuuteni ja nuoruuteni Inkoossa Länsi-Uudellamaalla)

Koulutustausta: Filosofian maisteri (ÅA, 2005), Nia Black Belt (2017)

Harrastukset: Nian ja kehollisuuden lisäksi musiikki ja musiikin tekeminen, sanat, kuvat ja runous. Kävelyt, pohdiskelu, perhe ja ystävät.

Milloin aloitit työsi Kombin opettajana: Ensimmäisen kerran opetin vuosina 2007–2010, sen jälkeen pidin taukoa ja palasin takaisin kevättalvella 2015.

Millaiselle kurssille haluaisit itse osallistua: Olen täysin hurahtanut Niaan… Mutta minua kiinnostavat yleisesti ottaen kurssit, joissa keskitytään ruumiin ja sielun hyvinvointiin eri kanteilta. Opettajalla saa mieluusti olla jalat tiukasti maassa ja pilke silmäkulmassa.

Mikä sinua innostaa opettajana: Kun tarkkailen ryhmää ja näen kaikkien tekevän samaa asiaa, jokaisen omalla tavallaan, silloin tunnen onnistuneeni välittämään Nian ydinsanoman kurssilaisille: taidon kuunnella omaa kehoa ja rohkeuden valita liikkeet sen mukaan, mikä tuntuu parhaalta ja mukavimmalta juuri sillä hetkellä. Monet nykyisistä oppilaistani ovat tanssineet usean vuoden ajan kanssani, mikä puolestaan inspiroi minua päivittämään omaa Nia-osaamistani. Näin kiinnostus Niaa kohtaan pysyy yllä myös niillä, jotka ovat olleet mukana jo pidempään.

Mitä haluaisit sanot tuleville kurssilaisillesi: Nialle kannattaa antaa toinen tai kolmas mahdollisuus; kuuntele, miten kehosi ja sielusi vastaa liikkeeseen. Niassa on ainutlaatuista keskittyminen toiminnalliseen kehollisuuteen liikkumisen ilon kautta. Nia on sekä hikijumppaa että mindfulnessia ja kaikkea siltä väliltä.

Tervetuloa!